sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Matkamuistoja 1, L'Artisan Parfumeur: Séville à l'Aube



Hyvin harvoin, mutta joskus kuitenkin, tulee vastaan jotain niin yhtäaikaa kaunista ja tuskallista, että se tuntuu saavan sielunkin itkemään. Séville à l'Aube (Bertrand Duchaufour, 2012) kiinnitti huomioni heti kun kuulin sen lanseerauksesta. Viittaus Sevillaan aiheutti jo itsessään sen, että tuoksua oli pakko päästä kokeilemaan. Pakkomiellettä vahvisti nuottilistan herkullisuus ja välimeren tunnelma; mehiläisvaha, oliivin ja appelsiininkukat, benzoin, suitsuke, savu...hmmm. Mausteista, makeaa ja muistorikasta. Vietimme muutama vuosi sitten Espanjassa kaksi viikkoa mieheni ja osan lomasta myös muutamien ystävien kanssa. Sevilla jäi mieleeni aivan erityisenä kaupunkina, vaikka vietimme siellä vain pari päivää. Sen ajan olimme vain kahdestaan ilman ketään muita. Sevilla on hurmaava paikka, pienen keskiaikaisen kylän tuntua isossa kaupungissa. Madridin vilinän jälkeen se oli hengähdyshetki ennen etelän rantojen turistirysiä. Majailimme vanhan kaupungin liepeillä lähellä kaupungin läpi virtaavaa jokea ja Catedral de Santa María de la Sedea, maailman suurinta katolista katedraalia. Muistan hämärästi saaneeni jostain syystä päähäni, että mieheni todennäköisesti kosisi minua Sevillassa. Vietin siis nuo päivät odottavan jännittyneissä ja romanttisissa tunnelmissa. Muistan varsinkin ensimmäisen illan kiireettömän kävelyn joen rannassa auringonlaskun aikaan ja romanttisesti käsikädessä meitä vastaan kävelleet pariskunnat. Lähestulkoon kihisin jännityksestä. Kosinnan aika tuli muutamaa kuukautta myöhemmin, mutta muistoihini Sevilla jäi romanttisimpana kaupunkina jossa olen käynyt.





Parhaiten muistan Sevillasta päivän kun pakenimme keskipäivän kuumuutta tutustumaan Catedral de Santa María de la Sedeen, sen katedraalikauppaan ja viileään sisäpihan puistoon. Istuimme puistossa syömässä eväitä ja katselimme ohikulkevia ihmisiä vailla minkäänlaista kiirettä. Sisäpihan puistossa tuoksui oliivipuilta ja appelsiineilta, jotka olivat siihen aikaan kesästä vielä raakileita. Ohi kulkevat munkit näyttivät lähes samalta kuin voi kuvitella keskiajallakin näyttäneen. Korkeiden muurien sisällä oli keskipäivälläkin viileää ja kosteaa, mikä korosti sekä tuoksua että tunnetta toiseen maailmaan ja aikaan hukkumisesta. Myöskään suurkaupungin äänet eivät juurikaan eksyneet sisäpihan muurien varjoon. Sisällä katedraalissa oli hämärää ja tunnelmallista. Kynttilöitä paloi ympäriinsä, kullatut alttaritaulut ja upea arkkitehtuuri salpasivat hengen. Katoliset vierailijat kävivät tervehtimässä suojelupyhimyksiä ja osa heistä jätti pyhimyksen eteen kynttilän, kukkia tai suuteli patsaan jalkoja. Osan pyhimyksistä jalkojen kultaus oli kulunut puhki vierailijoiden määrästä. Sama paikka ja sen toisesta ajasta oleva tunnelma ovat miljöönä myös tuoksun taustalla olevassa tarinassa.

"I am in Seville, standing under a bitter orange tree in full bloom in the arms of Román, the black-clad Spanish boy who is not yet my lover. Since sundown, we’ve been watching the religious brotherhoods (...) As altar boys swing their censers, throat-stinging clouds of sizzling resins – humanity’s millennia-old message to the gods – cut through the fatty honeyed smell of the penitents’ beeswax candles. -Denyse Beaulieu, The Perfume Lover





Appelsiininkukkien lisäksi toinen tuoksun tunnistettavimmista nuoteista on mehiläisvaha, joka on yksi eniten rakastamistani ja tunteita herättävimmistä tuoksuista. Siitä tehdyt kynttilät paloivat paitsi katedaarlissa, myös toisinaan lapsuudenkodissani. Se on samaan aikaan hunajaisen makea ja aistikas, lohdullisen turvallinen ja animalistinen tuoksu. Appelsiininkukkiin yhdistettynä tuoksusta tulee jopa kitkerän makea ja erittäin huumaava. Kotona ollessa käyn kirkossa harvoin, vain kutsuttuna johonkin perhejuhlaan, vaikka olenkin jo vuosia suunnitellut soluttautumista ortodoksikirkon pääsiäisyön jumalanpalvelukseen. Matkustellessa kuitenkin nautin suuresti vanhoissa kirkoissa käymisestä. Vanhan kirkon tunnelma, taide ja tuoksut saavat mielen hartaaksi ja mietteliääksi. Ympärillä oleva loistokas, mutta usein myös synkästä historiasta muistuttava kauneus ruokkii mieltä ja mielikuvitusta. Luostarikirkkojen kynttilöistä, puisista penkeistä ja lattioista nousee tuoksu jota harvoin kohtaa muualla. Kun siihen yhdistetään juhlapyhiin liittyvät suitsukkeet ja alttarikukat varsinkin etelän katolisissa kirkoissa tai ortodoksikirkoissa, syntyy tuoksu joka on kokonaisuutena mieleenpainuva ja tunnistettavissa eri puolilla Eurooppaa. Ennen Séville à l'Aubea en ollut tullut ajatelleeksi etsiä tai tiennyt edes kaipaavani tällaista uskonnolliseen hartauteen viittaavaa meditatiivista tunnelmaa kotielämääni. Muuten voisin ajatuksissani yhdistää tuoksun mihin tahansa vierailemaani europpalaiseen vanhaan kirkkoon, mutta oliivi- ja appelsiinipuut ankkuroivat tunnelman Andalusian pääkaupunkiin.









Ilman henkilökohtaista tunnesidettä Sevillaan, tuoksu saattaisi olla minulle liikaa. Tai sitten ei. Tämä on tuoksu joka matkaa iholla pitkälle monen mutkan kautta. Tuoksu ei ole kovin raskas, mutta se ottaa tilansa enkä luottaisi sen viihtyvän vain ihon pinnassa. Sen kehittyessä vetovastuussa vuorottelevat mehiläisvahan, appelsiininkukkien ja savuisen suitsukkeen aromit, jotka eivät minua tässä kokonaisuudessa häiritse. Välillä mausteisuus ja benzoinin vaniljainen tuoksu nousevat enemmän esiin ja kehityksen loppuvaiheilla tuoksu muistuttaa herkullisesti pohjasta palanutta vaniljavanukasta. Välillä taas puu ja benzoin korostavat yhdessä suitsuketta muistuttavaa aromia, joka yhdessä mehiläisvahan kanssa saa pään pyörryksiin ja mieleen nousemaan omituisia päiväunenomaisia ajatuksia. Tuoksun hartaasta ja kirkollisesta tunnelmasta huolimatta saan hyvin kiinni myös tuoksun ja sen taustatarinan välisistä eroottisista viittauksista. Voin kuvitella enkelin ja pirun istuvan olkapäilläni kun yritän keskittyä pitämään ajatukseni hartaana ja kasassa humalluttavan suitsukkeen ja mehiläisvahan animalistisen vireen ja houkuttaessa ajatukset vähitellen poskia kuumottaville sivuraiteille. Tunne on epämukava, kuin olisi jäänyt kiinni pahanteosta. Kuten katolisen kirkon patriarkaalisessa hierarkiassa, jossa papilla on luterilaiseen kirkkoon verrattuna huomattavasti tärkeämpi osa rukousten ja anteeksiannon välittämisessä, tunteessa on jotain hyvin häiritsevää. Lisäksi minun on mielikuvamatkaillessakaan vaikeaa olla tuntematta oloani syntiseksi katolisessa kirkossa, varsinkaan keskiaikaisessa sellaisessa opittuani tuntemaan katolisen uskon ihmiselle asettamat vaatimukset. Pelkkä ajatus ripittäytymisestä, syntien ja synkimpien salaisuuksien vaivautuneesta tunnustamisesta, tuntemattomalle kaapumiehelle ikuisen elämän toivossa tuntuu vähintäänkin perverssiltä ihmisestä joka on tottunut selvittämään hengelliset asiansa yksityisesti omantuntonsa kanssa.




Séville à l'Aube on intensiivinen ja intiimi kokemus, tuoksu jonka kanssa en saa mitään järkevää aikaan. Voin käyttää sitä lähinnä nukkumaan mennessä ja unelmointiin varattuina päivinä joina ei ole tarkoituskaan saada mitään aikaiseksi. Välillä se tarttuu nenään ja aiheuttaa tukahduttavassa makeudessaan pahoivoivan olon ja orastavan päänsärkyn. Silti kaipaan sitä heti kun olen liikkumatta tarpeeksi kauan eikä tuulen vire tuo sitä nenääni. Se on yksi harvoista kohtaamistani tuoksuista, joka kiteyttää täydellisesti sen mitä tuoksut minulle merkitsevät. Täydelliset tuoksut ovat muistoja, nykyisiä ja tulevia. Musiikkia korvissa ja kaukomatkoja mielessä. Huomattavasti enemmän tunne- kuin tuoksukokemuksia. Sen vuoksi myös tuoksu jonka koen hajuaistillani ajoittain epämiellyttäväksi voi nousta suosikkieni joukkoon sen herättämän tunteen ansiosta. Usein minulla onkin todellisiin lempituoksuihini hieman ambivalentti side. Ja ensimmäistä kertaa huomaan, että tuoksun saatavuus vain 100ml pulloissa onkin pelkästään positiivinen ja vatsassa kutkuttava asia. 








perjantai 21. syyskuuta 2012

Iiris, sateisen vapaapäivän tuoksu

296346_267765926674662_871402263_n_large
Kuva

Syksy sateineen on todella saapunut. Enimmäkseen olen auringon ihminen ja inhoan pimeää ja märkää, mutta syksyn pimeydessä ja sateissa on myös jotain rauhoittavaa. Mennyt kesä kuten muutkin kesät, on ollut tapahtumia ja menoja täynnä. Kesällä on joka päivä pakko vähintään lähteä lenkille tai terassille ihan vain siksi, että on kesä ja varsinkin jos aurinko paistaa. Kesän jälkeen viileä sateinen
päivä on lomaa ja mielenrauhaa. Siihen ei liity samanlaista suorituspakkoa kuin auringonpaisteeseen.


1e121bcd69a3_large
Kuva



Olen kaivannut jo jonkin aikaa täydellistä sateisen vapaapäivän tuoksua ja tullut lopulta siihen tulokseen, että iiris on se mitä sateella kaipaan. Se on herkullisen herkkä ja haavoittuvainen nuotti. Iiris on vähän totinen ja hiljainen, mutta pitää puolensa suuremmassakin kukkakimpussa rauhoittaen kiljuvaa joukkoa. Iiris tekee tuoksusta usein hienostuneen ja rauhoittavan, sen tuoksun on sanottu auttavan mietiskelyssä ja avartavan ajattelua. Se on kuin silkkinen vaate, iholla tarpeen mukaan viileä tai lämmin. Huokaus sateisena sunnuntaiaamuna kun sateinen sää päällepäin harmittaa, vaikka oikeasti halusikin viettää päivän laiskotellen yöpaidassa ja villasukissa teemukin kanssa.



Chanel-no-19_large


Sumuisen ja sateisen päivän iiris-tuoksuiksi Chanelin No 19 Poudre ja Pradan Infusion d´Iris ovat hyväntuulisia ja helppoja vaihtoehtoja. Tuoksut ovat puuterisen rauhallisia ja hyväntuulisia. Oikeastaan sade onkin jo mennyt ohi ja taivas alkaa pilkottaa. No. 19 Poudre on 70-lukulaista esiäitiään huomattavasti kesympi versio. En ole testannut alkuperäistä pitkään aikaan, mutta muistan sen huomattavasti kipakampana ja vihreämpänä. Poudressa voimakas nahka on vaihtunut puuterin kuiskaukseen. Poudre on alkuun vihreä ja viileän puuterinen, mutta kääntyy huomattavasti makeampaan ja lempeämpään suuntaan. Puuterisuus tekee siitä samalla suloisen vanhanaikaisen ja tuoksu sointuu hyvin yhteen mummoni vanhan kampauspöydän kanssa. Olen vakuuttunut, että sen uumenista edelleen nousee sinne joskus levinneen puuterirasian tuoksu. Pradan versioon iiriksestä verattuna Poudre on vahvempi ja pitkäkestoisempi ja myös kehittyy iholla selkeämmin kuivasta vihreästä lempeän makeaan. Minimalistisemmasta kehityksestään huolimatta Pradakin on yllättävän monisävyinen. Myös Prada alkaa vihreällä puuterisuudella, mutta Poudreen verrattuna lempeämmin. Se muistuttaa oikeastaan aika paljon Poudren sydäntuoksua. Pradan asettuessa ihoon kunnolla siihen kehittyy minttuinen vihreää teetä muistuttava sävy, joka kestää iholla lähes tuoksun elinkaaren loppuun asti. Viimehetkellä tuoksu tekee yllättävän käännöksen, makeus katoaa ja jäljelle jää pelkkää kosteaa vihreyttä. 

Prada-iris_large
Kuva


The Different Companyn Bois d'Iris jatkaa melko samanlaista linjaa iiris-tulkinnassaan, mutta on jo askeleen kuivempaa sorttia. Tuoksun alku on kuivakka ja iirikseen usein yhdistettävä vetiver antaa sille kuivan puisevan ja saippuaisen tunnun. Tuoksu ei ole ihoon asettuessakaan yhtä hyväntuulinen kuin kaksi edellä mainittua, mutta se tyynnyttää tehokkaasti. Jos Infusion d'Iris on virkistävää vihreää teetä, tämä on pehmeintä samettia ja metsän hiljaisuutta.


Tumblr_m9tfxe7bz71qegcl7o1_500_large
Kuva

Vertailukohteena näihin muihin Serge Lutensin Iris Silver Mist on hyvin erilainen iiris-tuoksu ja on samalla selkeässä linjassa muiden puisen mausteisten Lutensin tuoksujen kanssa. Se ei todellakaan tyynnytä tai peittele lämpimästi. Se on mainio litku muistuttamaan siitä, että iiriksen tuoksu hajuvesiin tulee kasvin juuresta eikä kukasta. Muut iiris-tuoksut ovat lopulta kuitenkin aika pehmoja kukkaistuoksuja verrattuna tähän äkäiseen juurakkoon jonka välistä yksittäinen pikkukukka ehkä yrittää nostaa päätään. Vaikka nautinkin alun lyhyestä porkkanaisesta vivahteesta, saan enimmäkseen irti vain kuivaa puuta ja amberia. Soppaa makeuttava suitsukkeen vivahde vain pahentaa asiaa, sillä minun on toisinaan vaikea sietää sitä varsinkin puunuotteihin yhdistettynä. Omalla ihollani tuoksu ei toimi, vie tuntikausia ennen kuin se alkaa asettua ihoon ja tuoda esille lempeämpää puoltaan. Tuoksuna se kuitenkin painuu mieleeni mahtavan vahvana tuoksuna muistuttaen iiriksessä olevasta potentiaalista monipuolisempaankin kauneuteen kuin perinteiseen kukkakimppuun.


keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Perfume Noir

Hajuvesimaailmassa on tunnuttu olleen muutamana kuluneena vuonna synkissä tunnelmissa uutuusliemiä ideoidessa. Mahtavatko maailman apokalyptiset talousvirtaukset ja pelko luksustuotteiden kulutuksen vähenemisestä olla syynä, mutta ainakin jokapojan hajuvesiä tuottavat suuret talot ovat puskeneet markkinoille hämmästyttävän määrän yötä ja synkkyyttä palvovia tuoksuja. Jos mietitään viimeisen vuoden aikana tapahtuneita lanseerauksia, lista kasvaa jo pitkäksi. Bvlgari ehti avata pelin peräti kahdella Noir -tuoksulla, Jasmin Noir ja Mon Jasmin Noir, viime vuoden puolella. Kuin muistuttaakseen siitä, kuka leikin oikeastaan aloitti, tuli tämän vuoden puolella vielä Mon Jasmin Noir L´Eau. Loppuvuodesta 2011 mukaan liittyi Lancomen Tresor Midnight Rose, joka nosti muumioituneen tuoksun jälleen pinnalle 90-luvun kulta-ajoista. Kun joka naistenlehden hypetys alkoi laantua, naureskelin keväämmällä Armani Code Lunalle, jonka mainoskamppanjasta tuli mieleen lähinnä rahastuksen makuinen Twilight rip-off. Kun kesän aikana Givenchyn Dahlia Noir ilmeistyi kotikaupunkini vaatimattomaan valikoimaan samalle standille Chanelin Coco Noirin seuraamana, alkoi epäilys jo herätä. Loppukesästä öiden jo hämärtyessä spottasin vielä Agent Provocateurin lanseeraavan piakkoin Petale Noirinsa ja Lolita Lempicka kokonaisen trion Illusions Noires sarjassaan. Mikä on synkentänyt parfymöörien mielet? Julkkistuoksuilta on totuttu odottamaan jatkuvaa syntisen yön sanomaa, mutta vaikka keskiyöt ja kuutamot jätettäisiin sikseen, jäljelle jäävät Noiritkin ovat jo melkoinen yhteensattuma tai onnistunuttta teollisuusvakoilua. Jopa kuluneen vuoden pullot ovat samanlaisia keskenään.
Jasmin Noir L’Essence Bvlgari for women
Fragrantica

Coco Noir Chanel for women
Fragrantica

Boss Nuit Pour Femme Hugo Boss for women
Fragrantica

Lempickan trion ja Petale Noirin testausta saa vielä odottaa, mutta muut tuoksut eivät juuri vakuuttaneet Noir-luokassa. Loputkin Noirit aion päästä koeajamaan, koska niiden alkuperäisversioissa voisi olla ainesta viitekehykseen. Kyse voi olla omasta päähänpinttymästäni, mutta odottaisin noirilta minimissään edes hieman intensiivisyyttä, synkkyyttä ja intohimoa. Tästä valikoimasta suurin osa on lopulta aika kevyitä kukkaistuoksuja, eikä ainutkaan ole erityisen tuhdin tai riittoisan oloinen. Tai ehkä olen polttanut hajuaistini karrelle viime aikojen Serge Lutensin fiilistelyllä. Tai ehkä kevyydellä kosiskellaan suurempaa kohderyhmää. Code Luna on ainoa, jonka määrittelisin raskaamman sarjan tuoksuksi. Sekään ei vedä vertoja tuhdimmille mausteisille orientaaleille, mutta tässä valikoimassa muihin verrattuna siinä on kuitenkin yritystä selviytyä synkästä ja myrskyisästä yöstä. Midnight Rose ja Jasmin Noir  L`Essence putoavat keskenään samaan sarjaan semi-intensiivisten kukkais-mauste tuoksujen sarjassa. Molemmat tuntuvat aika vaivattomilta kukkaistuoksuilta. Jos voin hyvällä omalla tunnolla sanoa tuoksun sopivan myös toimistoon, se ei täytä omia vaatimuksiani Noirille. Minulle Noirin kuuluu olla jotain vaativampaa ja oman tilansa ottavaa. Mainitaan tässä vaiheessa, ettei minkään edellä mainitun tuoksun alkuperäisversiokaan kuulu suosikkeihini, joten en tunne niitä niin hyvin, että osasisin arvioida onko tuoksuissa jonkinlaista "noiria" esiäiteihinsä verrattuna. Mutta jos on, ei taida maksaa vaivaa tutustua jatkossakaan.

Petale Noir Agent Provocateur for women   
Fragrantica
Fragrantica


Chanelin Coco Noirin suhteen minulla oli suuremmat odotukset, koska kyseessä on kuitenkin Chanel, joka ei ole erityisen tunnettu höyhenen kevyiden tuoksujen talona. Jo tuoksun luonnehdinta "Coco Noir, a great nocturnal Baroque" antaa uskoa, että ollaan päästy lähemmäs itse aihetta. Tuoksun alku kuitenkin yllättää kevyellä hedelmäisyydellään, joka kestää iholla tuoksun elinkaaren loppumetreille asti. Tuoksun eduksi voi sanoa, että sen kehityskaari iholla on mukavan tasapainoinen ja looginen kuin auringonlasku. Alun kirkasta hedelmäisyyttä seuraa sydäntuoksussa esiin nouseva santelipuu, tonkapapu ja myski, joiden miellyttävässä seurassa saan viettää iltaa. Kun olen selvinnyt ensimmäisten viiden tunnin ohi Coco Noirin kanssa, alan tykästyä sen makean savuiseen jälkimakuun ja päästä lähemmäs oikeaa fiilistä. Menneisyydessä en ole löytänyt sopua Chanelin tuhtien tuoksujen kanssa, mutta tämä on ihan käytettävä tuoksu niillekin joita Chanel-pilvi pelottaa. Mutta, jos olisin erityisesti noiria vailla, lähtisin kartoittamaan vanhempaa tuotantoa.

3020034431_1_3_m8oe40uw_large
Kuva
Givenchyn Dahlia Noir tuntui Chanelin rinnalla katu-uskottavimmalta vaihtoehdolta Noir-rintamalla jo viehättävän vanhanaikaisen artdeco -henkisen pullonsa ansiosta, mutta suurta synkkyyttä ja sielun tuskaa on vaikea tästäkään löytää. Tuoksu on lähinnä puuterinen, ajan kuluessa kehittyy mukavan makeaan suntaan ennen kuin hiipuu pois ennen kymppiuutisia. Tuoksun voi kuitenkin ottaa intiiminä kokemuksena, se viihtyy hyvin lähellä ihoa. Täydellinen kuutamokeikoille siis, ei paljasta stalkkerin läsnäoloa uhrille samantien. Chanelin ja Givenchyn eduksi kisassa voidaan laskea laadukkuus. Tuoksut asettuvat hyvin ihoon eivätkä tuoksu päälleliimatuilta tai pistäviltä kunhan Coco Noirin alun hedelmäpommista selviää.

 
Fragrantica

Päällimmäiseksi Noir-maratonistani jää välinpitämätön penseys sillä epämiellyttävällä tavalla. Tällä kertaa ei irtoa intohimoisia tunnekokemuksia tai tuoksumaisemia. Tuskin tunnen suurta tarvetta palata mihinkään kokeilemaani. Aihepiiri kuitenkin viehättää. Mikä tekee tuoksusta "Noirin"? Tuoksujen ainesosissa vilkkuu tonkapapua, vaniljaa, puuta, myskiä ja pippuria, mutta myös hedelmiä ja runsaasti kukkia. Kuvauksissa pyörivät mystisyys, sensuellius, viettelevyys, romanttisuus,... Eikö tässä ole kysymys aika peruskuvastosta? Harvemmin tuoksua kuvataan markkinointimielessä äärimmäisen luotaan työntäväksi ja epäseksikkääksi. Kaipaisin noirin kuvaukseen enemmän oikeaa tunnelmaa ja rajojen koettelua film noir -tyyliin. Ehkä sillä saisi aikaan myös parempia tuoksuja.

Film_noir_0028_large
Kuva
Ajatuksena minua innostaa kovasti ajatus "Perfume Noir" -tyylisuunnasta elokuvatyylin henkeen. Siinä olisi ainesta jollekin kokeilemisen arvoiselle. Synkkiä dekkari-tyyppisiä tuoksuja, joiden loppuratkaisu yllättäisi eikä jättäisi kylmäksi. Romantiikkaa ja välinpitämätöntä kyynisyyttä samassa paketissa höystettynä moraalisella arveluttavuudella. Savuisia kapakoita ja peilikuvia, suurisilmäisiä femme fataleja valokeilassa ja trenssitakkisia yksinäisiä susia juuri ja juuri katulampun himmeän valon ulottuvilla. Vaniljaa, savua ja mausteita kukilla ja ehkä muutamalla tarkoin valitulla hedelmällä höystettynä tarjoiltuna nahkaisella puupedillä. Kyllä kiitos!

Jos Perfume Noir -tyylisuunta olisi olemassa, minkä olemassaolevan tuoksun nostaisit siihen?